maanantai 2. joulukuuta 2013

Onnea, onnea, onnea vaan

Hei ja ihanaa pakkasaamua, eilen illalla ennen sähkökatkoksia sain kasattua parit lapsikortit.
Nämä Mo-Manningin leimasimet ovat niin hellyttäviä ja ajavat asiansa monessa.
Olen leimannut, värittänyt Distressin Inkin musteilla ja paperit ovat Magnolian sarjasta.
Kartonkina käytän aina AC:n tekstuuripintaista kartonkia. Stanssi on Spellbindersin pyöreä stanssi ja sen 3 suurinta kokoa, muutama nappi ja litteä valkoinen paperikukka, teksti on Paperinauhasta ostettu aikoinaan. Molemmissa on myös polkadot-nauhaa, toisessa vaal.punaista ja toisessa vaal.sinistä.
Hyvin yksinkertaista ja helppoa ja kivaa tehdä.



Kiva kun kurkistit jälleen!
Tv: Anne <3

sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Joulukellojen soitto

Joulun odotus alkaa olla kovimmillaan ja vaikka joulukorttien teko ei ole tänä vuonna ollut minulla päällimmäisenä listalla, muutamia on silti aina kiva tehdä.

Pidän kovasti tästä Magnlian joulukello leimasimesta, embossasin sen kullan värillä ja väritin distress inkeillä. Magnolian jouluista paperia ja AC:n joulunvärinen kartonki.
Eipä sitten muuta, hyvin perusjuttu, minusta tuo kuva itsessään kertoo tarpeeksi.

Tein kortin KK:n IMH6 haasteeseen, jonka aiheena on ylläripylläri Joulu!


kiva kun kurkkasit

tv Anne

Ikä on vain jono numeroita

Naisen vanheneminen on kuin parasta elokuvadraamaa :)

Artin leimasin, väritetty Distress Inkeillä. Stansseina käytetty: Tim Holtzin filminauhastanssia, Magnolian ticketti stanssia, Magnolian viever stanssia, MD:n kukkastanssia. Paperit on jämäjäännöksistä, enkä muista kenen, kartonki on AC:n



Kiva kun kurkkasit 
tv. Anne